|
Yleistä
Hopeasompa on saavuttanut vakaan aseman suomalaisen hiihdon valmennusjärjestelmän perustana. Tänä päivänä ei puhuta enää pelkästä kilpailujärjestelmästä. Hopeasomman rinnalla pyörii oma koulutusjärjestelmä tarjotakseen parhaille mahdollisuuden kehittää tietojaan ja taitojaan
Hopeasompa on edelleen se perusta, josta hiihtolajien valmennustoiminta alkaa. Hopeasompa-kilpailujärjestelmä kerää vuosittain kymmeniätuhansia nuoria hiihtolajien pariin.
Lukuisat kilpailutapahtumat vaativat suuren joukon aktiivisia toimitsijoita takaamaan nuorille hyvin järjestetyn kilpailutapahtuman. Hopeasompa kerää myös suuren joukon vanhempia latujen varsille, hyppyrimäkien juurelle ja rinteisiin. Vanhempien rooli on monesti ratkaiseva tukijana, huoltajana ja useimmiten myös rahoittajana.
Voittaminen "hinnalla millä hyvänsä" ei kuulu Hopeasompa-lähtöiseen liikuntaan. Jokaiseen kilpailuun, hävittyyn yhtälailla kuin voitettuun, sisältyy useita onnistuneita suorituksia tai käyttäytymistä, joista kilpailun palautteen voi antaa.
Hopeasomman avainsanoja ovat iloinen ilme, leikkimielisyys ja hauskuus. Hopeasompa-mestareita ovat kaikki kilpailussa maaliin hiihtäneet, hyppyristä alas laskeneet ja alppirinteen laskeneet. Suuret kilpailulliset saavutukset tulevat vasta Hopeasomman jälkeen
Hopeasompa-kilpailujärjestelmä koskee kaikkia hiihtolajeja. Maastohiihdossa kisaa käydään paikallis- ja aluetasolla sekä valtakunnallisessa loppukilpailussa.
Maastohiihto (SHL:N ohjeistus) |
|
1. Sarjajako henkilökohtaisilla matkoilla on paikalliskilpailuissa - 6, - 8, - 10, -12, -14 ja -15 vuotta. Alue- ja loppukilpailuissa sarjat ovat: -16, -15, -14 ja -13 vuotta. Loppukilpailussa kilpailtavat matkat ovat: pojat 16 v 8 km, tytöt 16 v ja 15 v sekä pojat 15 ja 14 vuotta 5 km, tytöt 14 v ja 13 v sekä pojat 13 v 3 km. Lisäksi kilpaillaan 15 -16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sprinttikilpailu, radan pituus n. 800 metriä.
2. Sarjajako viesteissä on alue- ja loppukilpailuissa: -16 ja -14 v.
3. Aluekilpailuvalinnat voidaan toteuttaa piirin päätösten mukaisesti myös piiri-cupia käyttämällä. (Pohjois-Karjalassa alue- ja tarkkailukilpailun perusteella, pääpaino aluekilpailussa )
4. Hopeasompa-ikäiset eivät saa kilpailla henkilökohtaisilla SM-matkoilla 17-vuotiaiden tai sitä vanhempien sarjoissa. Viesteissä osallistuminen ylempään sarjaan sallitaan. Muussa kansallisessa ja piirikunnallisessa kilpailutoiminnassa osallistuminen ylempiin sarjoihin on mahdollista.
5. Alle 12 -vuotiaat eivät saa osallistua Hopeasompa-finaaleihin.
|
POHJOIS-KARJALAN HS-TOIMINTA HOPEASOMPA 2008-09 |
| Kuntakohtainen HS-toiminta
Kuntakohtaiset HS-päälliköt saavat toimintansa käynnistämiseen ohjeet ja yhteenvedon yhdistelmän. Materiaali toimitetaan vuoden 2008 alussa.
Kuntakohtainen paremmuus lasketaan. Kolme (3) parasta kuntaa palkitaan tulosten perusteella.
HS-aluekilpailut
Normaalimatkojen aluekilpailut hiihdetään henkilökohtaisilla matkoilla 14.2. ja HS-viestit 15.2. pm-viesteinä Liperin Pärnävaaralla (LipHS). Tarkkailukilpailu 8.2. Kontiolahden kansallisissa kilpailuissa. Tässä kilpailussa m16-sarjassa matkana 5 km, ei virallinen 8 km. Sprintit hiihdetään 7.2. Lieksan piirikunnallisten sprinttien yhteydessä.
Piirikiintiöt
Pohjois-Karjalan piirikiintiö HS-loppukilpailuun 7.-8.3.2009 Teuvalla on 5 kilpailijaa/sarja + 22 bonuspaikkaa.
Viesteissä on vapaa osallistumisoikeus kaikilla piirien aluekarsintaan osallistuneilla seurajoukkueilla.
Valinnat suorittaa piirin nimeämä HS-toimikunta. Valinnat ilmoitetaan välittömästi aluekilpailijoiden jälkeen samoin kilpailuohjeet. Jos valitulle kilpailijalle tulee este osallistua loppukilpailuun hänen (hänen seuransa) on ilmoitettava siitä mahdollisimman ajoissa piirin hopeasompapäällikölle, Lauri Partaselle, jotta varalle valittu urheilija (tai joukkue) voisi osallistua loppukilpailuun.
|
Hopeasomman loppukilpailut
http://www.hopeasompa2008.fi/?page=uutisia |
|